sunnuntai 10. tammikuuta 2016

My new decor

Heippa kaikki! Olen nyt ollut jo pari päivää asunnollani ja huomenna minulla alkaakin taas kurssit. Sain joulukuun aikana kauhean sisustushimon, enkä malttanut millään odottaa, että pääsisin takaisin Jyväskylään laittamaan asuntoani uuteen uskoon! 
Uudenvuoden jäljiltä sain ajatuksen, että karsisin turhia tavaroita pois lojumasta ja kävisin myös vaatekaappini läpi. Voin sanoa, että kun sain tehtyä nuo kaikki, minulla oli todella kevyt olo. Se tuntuu todella rentouttavalta, kun asunto on järjestyksessä ja tiedän ettei kaapeissani loju mitään turhia vaattekappaleita tai koristeita. Aion muuten pian varata kirpparilta pöydän, joten kaikki lähistöllä asuvat pysykää kuulolla! ;)
Näinä parina päivinä olen siis siivonnut ja sisustanut asuntoani! Alla näette kuvia ja yksityiskohtia uudesta sisustuksestani. 
Varoitan teitä myös jo etukäteen, että minulla on nyt jo ennakkotehtäviä suoritettavana ja iso kasa muita tehtäviä valmennuskurssille, joten en voi luvata kirjoittavani tänne yhtä paljon kuin syksyllä. Toivottavasti ymmärrätte! Ja hei! Sinä, joka olet myös hakemassa kouluihin, valmistautumassa ylioppilaskirjoituksiin tai oppariin, toivotan sinulle kauheasti onnea ja tsemppiä! We can do it!

Hi everyone! So I've been here at my apartment for a couple of days and tomorrow my courses start again. During December I got this crazy obsession for interior and I was so looking forward to get to my apartment and rearrange it!
Since the 2016 started, I decided to toss all those useless stuff away and clean up my wardrobe. Now I can say that it feels so relaxing, when you know that you don't have any unnecessary stuff lying around your closets. 
So I've been really cleaning up my apartment and rearranged my stuff! Down below you'll see photos and details of my new decor.
I'm also warning you in advance that I can't post that often this year, because I have already some preliminary assignments to do and a huge pile of other tasks to my induction course. I hope you all understand! And hey! Those of you, who are applying for schools, preparing for your matriculation examination or other school related stuff, I wish you the best of luck! We can do it!




























Keep your paws up

 
XOXO Alisa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti