sunnuntai 17. tammikuuta 2016

My week in a nutshell

I've been listening to this type of acoustic songs while reading, painting and drawing!

Hei taas! Tämä viikko kyllä meni niin nopeasti ja työn touhussa, että huhhuh! Pahoittelen vähäistä kirjoitteluani, mutta olen puurtanut ennakkotehtävien ja valmennuskurssien tehtävien kanssa.
Tällä viikolla olen muun muassa lukenut koreografeihin liittyvää kirjaa 122 sivua, maalannut yhden tehtävän kaksi kertaa, piirtänyt yhden tehtävän kaksi kertaa, suunnitellut seuraavia tehtäviä, epäonnistunut kasvokuvan piirtämisessä, saanut vihdoinkin valmiiksi korsettikurssilla aloittamani korsetin, käynyt kursseilla, treenannut, ulkoillut, syönyt hyvää ruokaa ja varannut kirpputoripyödän. Lisäksi olen pessyt monta koneellista pyykkiä ja siivonnut oikein olan takaa! Voin siis todeta, että paljon olen viikon aikana saanut aikaiseksi!! (*se hauis emoji*)
Minulla olisi vielä toiset sata sivua lukematta kirjasta ja lisää tehtäviä on tehtävänä, mutta en aio lannistua tai stressaantua! Onneksi kaikki nämä tehtävät, jotka minun pitää tehdä, ovat hauskoja ja mukavia (Siis jopa sen valtavan opuksen lukeminen on oikeasti mukavaa!!). Niiden parissa kuluu helposti monta tuntia ja on aina mahtavaa nähdä työskentelyni kehittyvän. Se on myös tyydyttävää, kun huomaa itse töiden kehittymisen alun tuhertelusta viimeisteltyyn ja mieleiseksi työksi!
En halua näyttää vielä töitäni teille, koska minulla on vielä monia tehtävänä. Ajattelin, että voisin jakaa työni teille, kunnes kaikki tarvittavat tehtävät ovat valmistuneet. Miltä se kuulostaisi?
Huvittavaa tässä on se, että pääni on koko ajan täynnä uusia ideoita projekteihin niin pirtämisen, maalaamisen ja ompelun saralla! Myös koreografi kirjaa lukiessani saan yllättäviä inspiraatioita improvisaatioon. Onneksi pääni on täynnä ideoita sillä se tarkoittaa sitä, että suunnittelijana en päädy helposti umpikujaan! 
Mainitsin myös viikon "puuha"listassani, että olen syönyt hyvää ruokaa. Alhaalla näette kuvallisia todisteita kokkauksistani! Olen tällä viikolla oppinut uuden ja myös ehkä kliseisen moton, joka on: "hyvä ruoka, parempi mieli." Kliseistä tai ei, mutta minusta tuo on täysin totta!
Toivottavasti teillä on ollut mukava viikonloppu ja nauttikaahan sunnuntaista täysin siemauksin! Kuvista saatte myös pieniä yksityiskohtia tämän viikon puuhailuistani. ;)


Hey guys! Sorry for not posting a lot this week, but as you already might guess, I have been very very busy with my assignments. This week flew by so fast!
So here comes a summary about my wee! This week I've read a dancing book (122 pages to be exact! WHAT?!?), painted one assignment twice, drawn one assignment twice, planned my next assignments, failed to draw a facial image, finally finished my corset that I started last autumn, attended to my courses, done my pilates and cardio, explored the outdoor life, eaten delicious food and reserved a table in the flea market. In addition to all that I have done the laundry (many times) and cleaned my apartment like a boss!! (*that bicep emoji*)
I still have to read over 100 pages from that book and do even more assignment, but I'm not going to be discouraged or stressed out! Luckily, I love doing all these assignments (I even love to read that huge book!!). Doing the assignments takes a lot of my time, but it's always fun to see the development in my drawing or painting skills! And also seeing my work come to life and turn out the way I wanted them to be, makes me so happy!
I'm not going to show you my assignments now, because I still have a lot to do. But I was thinking that maybe I could show you all of them, when they are finished, What do you think about that?
The amusing part is that my mind is still full of ideas and I get inspired so easily! Luckily, I have loads of ideas, because in order to become a fashion designer, I have to have many ideas all the time!
I also mentioned that I have been eating delicious food. Well, you'll see some evidence down below! This week, I realized that when you eat delicious food you are happier!
I hope you all have had a wonderful weekend so far and enjoy you Sunday! I'll also put some pictures down below, so you'll see some details from my week. ;)



Friday's outfit
Hat/Glitter
Scarf/Thrifted
Cardigan/ONLY
Belt/Cubus
Canvas bag/Monki
Jeans/JC
Shirt(underneath)/H&M DIVIDED
Boots/Thirfted

Breakfast on point!!

Mini pizza for Friday's dinner!

Saturday's DIY! You'll learn hoe to do these rose led lights tomorrow on my Youtube channel!



My Thrift shop find! Loving this cute little leather backpack!



Keep your paws up

 
XOXO Alisa





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti